perjantai 27. heinäkuuta 2012

Mitta tayteen Marseillesta

Nyt on kaksi yota Marseillessa takana ja pian vaihdamme jalleen maisemaa. Toiveet ovat korkealla Nizzan asunnon sijainnin suhteen, silla viimeistaan eilen jouduimme toteamaan tamanhetkisen majoituspaikkamme sijaitsevan jonkinasteisella slummialueella. Jannakakka housussa suunnistimme viimeisen matkamme keskustasta asunnolle mahdollisimman isoja teita kayttaen. Koetimme varoa tarkkaan kulkemasta vanhoja polkujamme, silla tunnuimme saavan runsaasti epatoivottua huomiota vastaantulevilta miehilta. Meita on myos kehotettu usealta eri taholta pitamaan hyvaa huolta kasilaukuistamme ja kameroistamme. Tama ei ainakaan vahentanyt epaluuloisuuttamme kaupungin suhteen.

Vuokrasimme asunnon Housetrip.com sivuston kautta. Jarjestely on erittain toimiva; vuokranantaja oli ystavallinen ja avulias ja asunto itsessaan on ollut moitteeton. Miinuspuolia aiheuttaa kuitenkin se, etta vieraassa maassa on vaikea tietaa millaisia eri asuinalueet ovat. Suosittelemmekin ottamaan asiasta selvaa etukateen.

Nama pari paivaa Marseillessa onkin kulunut lahinna rentoutuessa ja ostoksia tehdessa. Tamanhetkiset mahtavat alennusmyynnit ovat luultavasti sumentaneet todellisuudentajumme, ja kun kukkaron nyorit on kerran avattu, on niita vaikea saada enaa takaisin yhta kirealle. :) Ollaan siis tehty loistavia ostoksia hyvalla hinnalla!

Jos taas paatetaan uutiset tahan saatiedotukseen, niin aurinkoa ja lampoa on piisannut ehka jopa liiaksi saakka, mutta yhteisesta sopimuksesta kitinat on kielletty.

Nice, here we come!

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti